Home » Juuri by Sanna Hukkanen
Juuri Sanna Hukkanen

Juuri

Sanna Hukkanen

Published 2015
ISBN :
Hardcover
72 pages
Enter the sum

 About the Book 

Juuri on Sanna Hukkasen esikoissarjakuva-albumi. Albumi koostuu viidestä toisiinsa linkittyvästä elämänkerrallisesta sarjakuvatarinasta. Sarjoissa tekijä yhdistelee mummonsa lapsuuden ja nuoruuden kertomuksia oman elämänsä kokemuksiin, rakentaen näinMoreJuuri on Sanna Hukkasen esikoissarjakuva-albumi. Albumi koostuu viidestä toisiinsa linkittyvästä elämänkerrallisesta sarjakuvatarinasta. Sarjoissa tekijä yhdistelee mummonsa lapsuuden ja nuoruuden kertomuksia oman elämänsä kokemuksiin, rakentaen näin sillan kahden eri aikakauden ja kulttuurin välille. Sarjakuvat käsittelevät kotiseudulle palaamiseen liittyvää käänteistä kulttuurishokkia, sukupolvien välisiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä äitiyttä.Sarjakuva-albumin nimi viittaa tekijän omien juurten lisäksi metsän puiden juuriin ja juurten muodostamiin verkostoihin. Juuri tulee esille albumissa myös ruisleivän juurena, jonka tekijä on saanut mummoltaan. Mummolle juuri oli tullut hänen omalta äidiltään, kulkien pitkän ajan suvun naisten perintönä.Sanna Hukkanen (s. 1978) on joensuulainen kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Valmistuttuaan kuvataiteilijaksi vuonna 2005 hän asui ja työskenteli vuosia Tansaniassa. Ulkomailla asuminen sai tekijän kiinnostumaan omista juuristaan aivan uudella tavalla.